Ensimmäinen viikko yrittäjyyttä takana. Tai no, ensimmäinen paperilla. Valmistelevia hommiahan on tehty jo useampi viikko tätä ennen. Miten tähän oikein päädyttiin?

 

Opiskelin aikoinaan Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa asesepäntyötä. Perinteinen käsityöläisammatti olisi ollut hyvin yrittäjäpainotteinen, mutta silloin kammoksuin ajatusta itseni työllistämisestä. Mielessä oli muut suunnitelmat, mutta ne eivät toteutuneet.

 

Kelataan eteenpäin muutama vuosi. Tulin siihen tulokseen että jatko-opiskelemaan tästä täytyy lähteä, ja että nyt olisi vuorossa korkeakoulu. Aloin tutkailemaan vaihtoehtoja ja löysin konservoinnin. Olin myyty. Hain Metropolia Ammattikorkeakouluun ja pääsin sisään esinekonservoinnin linjalle.

 

Vakaana aikomuksena ensimmäisinä opiskeluvuosina oli valmistuttuani "mennä" johonkin museoon töihin. Yrittäjyys ei siis hiipinyt mieleen vielä silloinkaan. Opiskeluaika mennä heilahti viimeiselle (neljännelle) vuodelle ja toiseen työharjoitteluun. Työskentelin sen kymmenen viikkoa arkeologi Jan Fastin konfliktiarkeologisessa Hanko 1941 -projektissa. Kaivauksillakin käytiin, mutta enimmäkseen tein konservointityötä koululla itsekseni. Tykästyin tähän työtapaan oitis. En sanoisi olevani introvertti tai erakko, mutta miellyin yksin työskentelyyn niin, että yritystoiminta alkoi yht'äkkiä tuntuakin varteenotettavalta vaihtoehdolta työllistyä konservaattorina. Sitä paitsi voisin lisätä toimialaan liikunnanohjauksen, koska yrittäjänähän voi tehdä mitä vain laillista.

Ja hups, tässä nyt ollaan. Kotistudio ja toiminimi. Vielä kun olisi töitä.

 

Ei tämä ensimmäinen viikko sentään toimettomana mennyt! Konservoin kolmea vaakunaa, suunnittelin käytännöllisen liikunnan kurssia ja tein siitä mainosvideon. Niin, ja sitten oli vielä kaikenlaista yrittämiseen liittyvää oheistoimintaa, kuten pankki-, vakuutus-, vero-, kirjanpito- ja mitä-kaikkea-sitä-nyt-onkaan -asioiden hoitamista. En sanoisi että yrityksen perustamiseen liittyy paljon byrokratiaa; varsinainen perustamisilmoitus on melko helppo toimitus. Mutta kaikkea firman toimintaan kytkeytyvää tauhkaa on sen verran, että meinaa mennä pää pyörälle. Ehkä tästä asiasta voisi kirjoittaa oman artikkelin...

Vaakunoista puheenollen. Ne ovat kivoja hommia ne. Retusointi eli paikkamaalaus vaan on hankalaa. Koulussa siihen ei hyvin paljon perehdytty, sanottiin vain että sitä täytyy harjoitella. No kappas, niinkö? Muistiomerkintä itselle: ota selvää sivellintekniikoista.

 

Konservointiraportti:
Täydennä kipsin puutteet.
Siisti täydennykset.
Retusoi.
Perhana ei tullut hyvä.
Hio maalit pois.
Retusoi.
No nyt on parempi.

 

Aseseppäkoulun valintakokeesta jäi elävästi mieleen se, kuinka opettaja sanoi pitkäjänteisyyden olevan sillä alalla tärkeä ominaisuus. Jos joku työ menee kuralle, niin sitten se tehdään uudestaan. Ja niinpä tosiaan tehtiin. Alkuun työn aloittaminen uudelleen tuntui varsin nihkeältä, mutta oppi siihenkin. Hyvä että oppi, sillä törmää uusimisen tarpeeseen vielä konservointitöissäkin. Käsityöhommia kaikki tyynni. Ajankäyttö- ja hinta-arvio meni pyllylleen, sehän on selvä. Kuulemma arvio pitäisi kertoa kolmella, jotta päästään suunnilleen realistiseen tulokseen. En kertonut. Noh, pitää ne oppirahat jollain tavalla maksaa.