Kuuntelin hiljattain Mark Mansonin kirjan Kuinka olla välittämättä paskaakaan. Siinä puhuttiin muun muassa motivaatiosta ja inspiraatiosta. Mikäli henkilö on kadottanut inspiraation tekemiseen, ei Mansonin mukaan tulisi sen odottaa ilmestyvän jostain itsestään. Parempi olisi aloittaa tekemään jotain pientä, koska tekemisestä seuraa motivoitumista ja inspiraatiota jotka johtavat enempään tekemiseen ja niin edelleen. Tämän neuvon Manson oli nimennyt "tee edes jotain" -periaatteeksi.

 

Olen vuosien varrella huomannut toistuvasti, kuinka motivaationi ohenee kuin köyhän soppa, mikäli tekeminen syystä tai toisesta jää vähäiseksi tai lakkaa kokonaan. Olipa kyse sitten työstä tai rakkaasta harrastuksesta, tekemättömyys passivoi ja tylsistyttää. Olen huomannut saman ilmiön myös sellaisissa tapauksissa, joissa hyvänkin koulu- tai työviikon jälkeen uppoutuu viikonlopuksi johonkin aivan toiseen maailmaan ja maanantaina motivaatio arkisiin toimiin on taas kiven alla. Mutta sieltä sen saa nopeasti kaiveltua, kunhan tekee edes jotain. On toki hyvä tiedostaa, milloin on kyse kevyestä itseään takamuskeleille potkimisesta ja milloin hampaat irvessä puurtamisesta. Jos motivaatio ei ala pian löytyä, ehkä työ ei ole itselle sopiva. Kaikkiin töihin ja opiskeluun kylläkin liittyy jotain pakollista pahaa, jonka läpi on vaan rämmittävä, joten ei liene järkevää lyödä hanskoja tiskiin jos innostus ei ihan muutamassa päivässä löydy. Koulusta valmistumisen jälkeen voi olla motivaation suhteen hankala paikka jos oman alan töitä ei lähikuukausina saatikka -vuosina löydy. Asiat unohtuvat, motivaatio hiippailee horisonttiin ja kohtapa ollaankin töissä jossain ihan muualla kuin missä piti.

 

Näiden omakohtaisten kokemusteni päälle Mark Mansonin neuvo kolahti kuin häkä päähän. Muistuttelen itseäni omista mielenkiinnon kohteista ja siitä, mitä haluan tehdä. Varsinaisten töiden puuttuessa olen ikään kuin harrastusmielessä tehnyt pienimuotoista konservointia. Konfliktiarkeologisen Hanko 1941 -projektin löydöt ovat tässä tilanteessa olleet arvossaan. Viime kesän kaivauksilta sain mukaani joitain vähempiarvoisia artefakteja, joita konservoidessa on kulunut aikaa ja evästä enemmän kuin olisi millään mittapuulla järkevää. Tai ehkei niinkään! Harjoitus tekee metsurin, ja ammattitaidon kartuttamiselle on hankala laittaa hintaa.

 

Viime päivinä olen perehtynyt muurahaishapon käyttöön arkeologisten kolikoiden puhdistamiseksi sekä tanniinihappokäsittelyyn korrodoituneille (suom. ruostuneille) rautaesineille. Tanniinikäpistely tuli koulussa tutuksi ainoastaan nimellisesti, joten sen periaatteet ja käytäntö täytyi opiskella alusta alkaen. Periaatteessa ei kovin monimutkainen toimenpide, mutta omat kommervenkkinsä siinäkin. Koulussa tykkäsin käyttää arkeologisten rautaesineiden suojaamiseen Dinitrol 975 -nimistä vahadispersiota. Sitä ei kuitenkaan enää näytä olevan olemassa muualla kuin vanhan luokkani kemikaalikaapissa, joten minun on täytynyt tutkia muita vaihtoehtoja. Toisaalta ympäristöystävällisyys kuuluu ydinarvoihini, joten suoja-aine, joka on peräisin puusta (siis tanniini), kuulostaa näin yksinkertaisen jumppasedän korviin lähes täydelliseltä ratkaisulta. Arkeologisten rautaesineiden suojauskäsittelyt ovat sen verran mielenkiintoinen ja päänraapimista aiheuttava aihe, että taidan kirjoittaa siitä oman tarinansa joku toinen päivä.

 

Motivaatioon palatakseni: Muistuta siis itseäsi niistä asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä tai jotka herättävät mielenkiintosi. Saattaa kuulostaa turhalta neuvolta, mutta kun motivaatio on hukassa ja kaikki tuntuu synkältä, eivät kivatkaan asiat houkuttele. Ja kun muistat, missä pääset toteuttamaan itseäsi, tee edes jotain.